07/06/2022

Minulle tuli eteen suoritettavaksi velvollisuus. Nimittäin täydennyspalvelus. Viisi vuorokautta Kuopion Pelastusopistolla. Koska illat olivat vapaat mihin vain aktiviteettiin, tuli minulla nopeasti mieleen ottaa reissuun mukaan polkupyörä ja kamera. Valitettavasti todella ärhäkkä flunssa yritti vesittää näitä iltasuunnitelmia, mutta en halunnut luopua mahdollisuudesta käydä tutustumassa lähimaisemien kuvauspaikkoihin. Joten toisena päivänä suuntasin matkani erittäin rauhallisella tahdilla Pelastusopistolta kohti Kuopion Saaristokaupunkia, jonka bongasin kartalta. 

Ilma oli upea, kuten kuvista näkyy. Harmi, kun en räpsinyt enemmän kuvia matkalla kännykällä tästä Saaristokaupungista. Kuulin että nämä saaret joiden läpi tämä Saaristokatu vie siltoja pitkin, olivat ennen todellakin vain mökkisaaria joihin saattoi päästä ainoastaan veneellä kesäisin.


Siellä oli paljon todella komean korkuisia kerrostaloja varsinkin näin rämekuukkelin näkövinkkelistä katsottuna. Otin ensimmäiset kuvat vasta kun tie saapui isoimmille silloille, jolloin nämä korkeat ja hienot uudet Saaristokaupungin talot ja asutusalueet olivat selkäni takana. Sillat olisivat johtaneet lopulta Kuopion keskustan liepeille, mutta minä pysähdyin lopulta viimeiselle saarelle ennen isointa siltaa.

Kuva otettu puhelimella.

Kuva otettu puhelimella.

Pysähdyin ensiksi ensimmäiselle saarelle kuvailemaan ja bongasin siitä käsin nopeasti Kanadanhanhen toisen saaren lähistöltä. Nopea objektiivin vaihto VR Nikkor 70-300:n, ja sain siitä kelvollisia kuvia, vaikka etäisyyttä oli himpun verran liikaa. Kuvasin tältä saarelta myös Saaristokadun isoimman viimeisen sillan, joka vie sinne Kuopion keskustaan päin Saaristokaupungista.

1/400, ISO 100, f10, 32mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/320, ISO 100, f8, 300mm.

VR Nikkor 70-300mm.

Kanadanhanhi

1/250, ISO 100, f8, 300mm.

VR Nikkor 70-300mm.

Viimeinen saari ennen isoa siltaa oli nimeltään Pölhö ja se toimi selvästi virkistysalueena ihmisille. Polku vei tämän hyvän kokoisen saaren toiselle puolelle mukavassa metsässä.


Tämä raikas, hieman tuulinen, mutta lämmin ilma ja uuden kesän vehreys oli hieno kokemus. 

Tuossa lehtien ja täyttämässä saaren taka laidassa halusin kokeilla syvyys tarkkuuden lisäämistä suuren aukkoarvon avulla, että saisin kaikki nuo tuhannet lehdet teräväksi etualalta kauas asti. Vieressä sellainen otos.

Tässä lehtotyyppisessä maastossa viihtyivät myös lemmikit.

1/200, ISO 320, f7,1, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/80, ISO 100, f14, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

Saaren takaa eteläkärjestä levittäytyi maisema järvelle etelään kohti Ruokoniemeä. Jos olisin ollut iskussa, enkä flunssassa ja aikaa olisi ollut enemmän, olisin varmasti kiertänyt koko Pölhön saaren. Silloin olisin törmännyt saaren pohjoispäässä myös laavuun ja nuotiopaikkaan.

Otin palatessani viimeisen kuvan kohti viimeistä siltaa ja keskustaa, ja käännyin paluumatkalle.

1/320, ISO 100, f10, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

Maisemaa Pölhöltä etelään.

1/125, ISO 400, f20, 55mm.

VR Nikkor 18-55mm.

Peltolemmikki

1/250, ISO 400, f11, 55mm.

VR Nikkor 18-55mm.

Peltolemmikki

1/640, ISO 15, f9, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.