Kuvatessani käytän yleensä A-automatiikkaa, ja annan kameran hoitaa suljinajan.

19/05/2022

Ensilän alueella Kajaanissa joen varrella.

Tuttu juttu. Pari tuntia aikaa aamulla ennen töihin lähtöä ja ulkona upea päivän alku. 

Kirmasin äkkiä Ensilän tilan maiden laitamille Kajaanin Vanhalle hautausmaalle parkkipaikalle, koska siinä oli hyvä lähtöpiste kuvausreissulleni.

Ensilässä sijaitsee Ensilän mylly, joka nykyään kuuluu UPM:lle. Mylly on osa Kajaaninjoen historiallista kokonaisuutta ja kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Valitettavasti ”sen ylläpitäminen on liian kallista” totesi mm. UPM kiinteistöjohtaja vuonna 2014 (yle uutiset 17.9.2014).  

Ennen myllylle menoa kävelin hautausmaan toisen laidan läpi ja kuvasin parit kohteet. Muistomuurin ja ilmeisesti muistolehdon monumentin. Lähdin oikaisemaan sitten kohti Kajaaninjoen rantaa siitä hautausmaan laidalta ja pienen puron viereltä löysin vanhan katkenneen  koivun, jonka halusin kuvata. Siellä oli myös komea pystyssä oleva yksilö.




1/2500, ISO 320, f6,3, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/60, ISO 250, f18, 18mm.

VR Nikkor 10-20mm.

1/50, ISO 500, f16, 10mm.

VR Nikkor 10-20mm.

1/1250, ISO 320, f6,3, 26mm.

VR Nikkor 18-55mm.

Sitten kävelin pois hautausmaalta ja ylitin yhden Ensilän pelloista saapuen Kajaaninjoen rantametsään. Kuvailin siinä hetken.


Tässä laajakuva objektiivi on paikallaan.

(VR Nikkor 10-20mm)


Kaksi vanhaa puuta…



1/250, ISO 100, f9, 10mm.

VR Nikkor 10-20mm.

1/250, ISO 100, f9, 10mm.

VR Nikkor 10-20mm.

Rantametsässä Ensilän peltojen vierestä löytyi hienojen vanhojen puiden lisäksi merkkejä entisiltä ajoilta. Esimerkiksi jonkin vanhan rakennuksen pohja.


1/800, ISO 1000, f10, 10mm.

VR Nikkor 10-20mm.

1/200, ISO 160, f8, 14mm.

VR Nikkor 10-20mm.

1/250, ISO 125, f10, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

Rannassa poukamassa oli vielä lunta ja jäätä.


Kun olin kuvaillut (kelloa vilkuillen…) rantametsässä riittävästi, lähdin ylös pelloille kohti myllyä. Mylly alkoi jo peittyä osittain lehtiä kasvavien puiden taakse rannan suunnasta katsottuna.


Jostain muistan lukeneeni, että mylly olisi Kajaanin vanhimpia rakennuksia. Tuostahan tulisi esimerkiksi hieno museo tms. Kiinnostusta rakennukseen löytyy ihan nuorisosta lähtien, kuten kuvat kertovat…


Kts. yltä linkki ylen uutiseen. Siellä on mielenkiintoista infoa myllystä.


Myllylle loppui sen aamun kuvausreissuni ja oli aika lähteä muita töitä kohti.


1/400, ISO 125, f10, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/100, ISO 125, f14, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/100, ISO 125, f14, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/200, ISO 125, f14, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.

1/100, ISO 125, f20, 18mm.

VR Nikkor 18-55mm.